Sivuraiteilla: Epäilijät ovat luovuuden myrkkyä

Jokaisen luovan henkilön lähipiirissä asuu varmasti ainakin yksi epäilijä. Epäilijä yrittää vähätellä, kyseenalaistaa ja lannistaa luovaa henkilöä luovuttamaan projektiensa suhteen.

Epäilijä oikein odottaa epäonnistumista, jotta voisi sanoa voitonriemuisesti, ivaa äänessään: ”mitä minä sanoin!?”

Epäilijät eivät auta ketään eteenpäin vaan tekevät kaikkensa vastustaakseen edistystä. Julia Cameronin mukaan epäilijät saattavat itse olla jumissa omassa elämässään (Cameron 2008: 82), mikä heijastuu ulkopuolelle voimakkaasti. Sen sijaa, että he toteuttaisivat omia unelmiaan, he yrittävät jarruttaa muiden elämää ja edistystä luomalla epäilyksen verhon.

Ehkä pelko epäonnistumisesta ja omien taitojen riittämättömyydestä estää heitä toteuttamasta itseään, ja he ovat kateellisia niille, jotka ovat uskaltaneet ottaa pelottomasti askeleen polulta sivuun ja tehdä jotain erilaista.

Epäilijöille ei kannata heittää vettä myllyyn. Heitä kannattaa karttaa etenkin silloin, kun luovuuden prosessi on herkimmillään ja omia taitoja kyseenalaistaa, sillä epäilijät ovat taitavia manipuloimaan luovaa ja epävarmaa mieltä.

Siksi kannattaa tunnistaa epäilijät ympärillään ja kertoa onnistumisista vasta silloin, kun ne ovat käsinkosketeltavan konkreettista.

 

Lähteet: Cameron, Julia (2008) Tie Luovuuteen: Henkinen Polku Syvempään Luovuuteen. Keuruu: Tieto.

Kuva: Unsplash

Visuaalisuus teksteissä – nyt ja huomenna?

Visuaalisuus on kasvava teema eri mediakanavissa ja viestinnässä – eikä ihmekään, sillä keskiverto ihminen vastaanottaa lähes 80 % kaikesta informaatiostaan näköaistinsa välityksellä.

Olen huomannut, että myös kaunokirjalliset tekstit ovat muuttuneet visuaalisimmiksi. Jokaisella kirjoituskurssilla toistellaan mantran tavoin: Näytä, älä selitä!

Näytelmien ja elokuvien vaikutus

Luen Simode de Beauvoiren teosta Kutsuvieras (1943). de Beauvoir ei juurikaan luo kolmiulotteista tilaa lukijalle, jotta lukija voisi olla osa kirjan maailmaan. Lukija seuraa henkilöiden kemioita ja tulkitsee tapahtumia, teksti on dialogi-täyteistä ja etenee kohtauksittain – kuin näytelmässä.

Kutsuvieras eroaa kerronnaltaan jonkin verran nykykirjallisuudesta. Esimerkiksi Miki Liukkonen, Siri Hustvedt ja Haruki Murakami käyttävät paljon liuskoja todella tarkkaan tapahtumapaikkojen, kehonkielen tai yksityiskohtien kuvailuun kaunokirjallisissa teksteissään.

Vaikka kaunokirjallinen tarina ei lähtökohtaisesti ole visuaalisessa muodossa, muuttuvat tekstin tapahtumat lukijan mielessä kuvaksi. Mitä hiotumpaa ja yksityiskohtaisempaa tekstiä, sitä tarkempi kuva.

Olen myös huomannut, että kirjallisuusarvosteluissa toistuvat nykyään mm. termit: ’visuaalinen’, ’elokuvallisuus’ ja ’aistikas’.

Empiirisen kokemuksen ja mutu-tuntuman perusteella voisi siis väittää, että kirjallisuus on siirtynyt selittävämmästä, näytelmä-tyylisestä kirjoittamisesta kohti elokuvallisempaa kerrontaa, jossa lukijalle tehdään tilaa fiktiiviseen maailmaan eikä hän ainoastaan tarkkaile tapahtumia. Olemmehan kasvaneet elokuvakerronnan aikakautena, joten ei ole ihme, että tarinankerrontaan tulee vaikutteita elokuvista.

Tulevaisuus: mitä sillä on tarjottavana?

E-kirjat mahdollistavat paitsi lasten kuvakirjojen tekemisen innovatiivisesti, mutta myös lisäämän oman mausteensa kaunokirjallisuuteen.

Kerron esimerkin: Shark Tank –ohjelman eräässä jaksossa kaksi yrittäjää tuli rahottajien eteen esittelemään ideaansa e-kirjasta, johon on upotettu kirjan juoneen liittyviä kuvia ja videoita. Osa materiaalista havainnollistaisi kirjan tapahtumapaikkoja, osa olisi dramatisoitu pelkästään kirjaa varten. Vaikka rahoittajat olivat kiinnostuneita ajatuksesta, yrittäjät eivät saaneet rahoitusta. Syitä oli kaksi: 1) yritys oli vasta aloittanut eikä näyttöjä vielä ollut ja 2) kirjan tekeminen ei olisi ollut kustannustehokasta.

Silti minusta tuntuu, että joku nappaa ideasta kiinni ja toteuttaa ns. visuaalisen kirjan. Eli oikeastaan hybridikirjan, johon on liitetty muuta sisältöä kuin pelkästään tekstiä. Käyttäjien tuottamaa sisältöä (user-generated content) on nykyään valtavasti, joten voisikohan sitä hyödyntää jotenkin?

Mitä mieltä olet tekstien visuaalisuudesta – onko se mielestäsi hyvä vai huono asia? Kun luet kaunokirjallista tekstiä, pidätkö enemmän johdattelevasta vai kuvailevasta tekstistä?

 

Kuva: Unsplash

Hyödyllisiä TV-sarjoja kirjoittajille

Television tarjonta on nykyään pöyrisyttävän huonoa, aivan kuin televisio olisi jo luovuttanut taistelun uutta mediaa vastaan. Television ohjelmatarjonta sisältää pääpiirteittäin: visailuja, reality-TV:tä, kokkiohjelmia, sisustusohjelmia, tee-se-itse -ohjelmia ja erilaisia matkailuohjelmia, joissa perseillään.

Pidän erityisesti trillereistä. Hyviä, yllätyksellisiä trillereitä on harvoin tarjolla, mutta omia suosikkejani ovat mm. True Detective ja Twin Peaks. Jälkimmäisen uutta kautta en ole vielä aloittanut, sillä säästelen sitä lomalle.

Olen kuitenkin löytänyt vakkariohjelmistooni kaksi täydennystä, jotka sopivat myös yllättäen kirjoittajalle; Lakia ja Rakkautta sekä Selvitytyjät.

Lakia ja Rakkautta

Mikä? Bongasin sarjan ensin Katsomosta, kun halusin lepuuttaa aivojani hömpän avulla. Sarja kertoo lakitoimistosta, joka pyrkii puolustamaan syytettyjä kaikin tavoin. Pääosassa ovat mm. itsepintaista asianajajaa näyttelevä Kathrine Heigl ja murhasta syytettyä rikasta lääkäriä näyttelevä Steven Pasqual. Jokaisessa jaksossa on uusi tapaus, jota lakitoimiston juristit puolustavat oikeudessa sekä jaksosta toiseen etenevä Billyn (Pasqual) murhacase.

Miksi? Ennakko-odotukseni eivät olleet korkealla. Sarja onnistui kuitenkin yllättämään, sillä se on nerkokkaasti käsikirjoitettu. Katsoja on valmis tuomitsemaan syytetyn heti tapauksen kuultuaan, mutta näkökulman ja kontekstin muuttamisella sekä uuden tiedon tuomisella katsoja alkaa pian epäröidä tuomionsa kanssa. Suurin osa tapauksista liittyy jollain lailla moraalisiin kysymyksiin ja jaksosta toiseen jatkuva tapaus myös politiikkaan.

Muuta? On sarjassa toki draamaa ja hömppää, mutta siedettävässä määrin. Näkökulmien paljastaminen ja tarinankerronta puolestaan ovat parasta treeniä kirjoittajalle! Luin myöhemmin, että sarja floppasi pahoin Amerikassa eikä sitä näytetty kahta jaksoa enempää. Sarja sortuu paikoin imelyyteen sekä ennalta-arvattavuuteen, ja henkilöhahmot ovat toisinaan epärealistisia. Pystyn kuitenkin antamaan sen Lakia ja Rakkautta kaltaiselle kevyelle viihteelle anteeksi.

Selviytyjät

Mikä? Selviytyjät, tuo reality-TV -formaatin esi-isä. Sarjaa on tuotettu yli 30 tuotantokautta lähes 20 vuoden ajan (!). Sarjassa lähetetään 18 amerikkalaista alkeellisiin olosuhteisiin kuukaudeksi. Kilpailijat jaetaan heimoihin, jotka taistelevat palkinto- ja koskemattomuuskisoissa, ja hävinnyt heimo äänestää yhden kilpailijansa pois pelistä. Lopulta heimot yhdistetään ja yksilökilpailu alkaa. Viimeiseksi peliin jäänyt pelaaja voittaa selviytyjät-tittelin ja miljoona dollaria.

Miksi? Selviytyjät on kiinnostava konsepti, sillä se on oikeastaan kuin länsimainen valtio pienoiskoossa. Jos on kuuliainen työntekijä, pärjää jonkin aikaa pelissä, mutta usein vahvimmat liitot murtavat heikoimmat. Sosiaaliset ja supliikit ihmiset pärjäävät usein myös hyvin, sosiaaliset pellet ja kiihkoilijat taas harvemmin. Jotta pelin voi voittaa, pitää olla valmis likaamaan kätensä ja olla kusipää.

Muuta? Sarja on täynnä juonittelua, salaisuuksia, suunnitelmia, lupauksia ja liittoutumia. Ihmismieltä on kiinnostava seurata ja se antaa kirjoittajalle mitä parhaimman tarkkailijan paikana kärpäsenä katossa. Arvaan harvoin voittajan oikein eikä lempikilpailijani usein pärjää kovin pitkälle, mutta peliä on kiinnostavaa seurata.

 

Lakia ja Rakkautta jaksoja katsottavissa Katsomossa. Selvityjät Worlds Apart Katsomossa ja Selviytyjät Redemption Island  Ruutu.fi:ssä.

Kuvat: Netti-TV ja CBS

Kukkakorven 28 paljastusta

Selvisin rokkari-iästä eli ikävuodesta numero 27. Täytän tänään siis vuosia. Sinällään vanheneminen ei pelota, sillä henkkareita kysytään yhtä tiheästi kuin täysi-ikäistyttyäni ja ikä alkaa tuoda vihdoin uskottavuutta kaikkeen tekemiseen.

Viime vuoden tavoin päätin listata asioita, joita olen oppinut, mahtavia oivalluksia sekä jaettavia vinkkejä. Nykyään monen elämä on pääasiallisesti somessa, mutta olen halunnut pitää yksityisasiat nimensä mukaan yksityisinä. Olkoon tämä pieni raotus maailmaani.

1. Selleri on yhä saatanasta.
2. En koskaan kirjoita itsestäni, sillä on paljon hauskempaa kuvitella toinen elämä kuin kirjoittaa omastaan.
3. Kristallisuola on ihan paras kasvojen pesuaine.
4. Nukun usein verhot auki ja annan auringon herättää aamulla (kröhöm: ikkunani on pohjoiseen, mutta aurinko heijastuu viereisen talon ikkunoista asuntooni *helsinkiläisten onni/ongelma* :D)
5. En pidä lauseenvastikkeista.
6. Halpa Gin maistuu oksennuksen mukana tulevalta mahanesteeltä. Muut ginit on oikeastaan ihan jees.
7. Minulla on vilkas mielikuvitus ja kehitin pienenä pelon, että löytäisin ruumiin heittäessäni roskapussia taloyhtiön jäteastiaan.
8. Olen hieman neuroottinen: aina ulos lähtiessäni tarkastan, että jokainen sähköpistoke on irti seinästä. Teen tarkastuskierrokseni ainakin kolme kertaa.
9. En koskaan nimeä henkilöhahmoja (edes eri tarinoihin) samoilla nimillä ja yritän valita sellaisen nimen, joka ei ole kenelläkään tutulla tai tutun tutulla.
10. Omistan jokaista astiaa vain kaksi kappaletta, jotta tiskivuorta ei kerry eikä materiaa olisi kaapistoissa liikaa.
11. Olen ollut kasvissyöjä 15 vuotta. Tai oikeastaan syön myös kalaa ja jonkin verran maitotuotteita. Olen siis pescaterian, mutta sanon että olen kasvissyöjä, sillä edellä oleva termi kuulostaa liian elitistiseltä.
12. Vihaan reality TV:tä yli kaiken, mutta salainen haaveeni on osallistua joko Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan tai Neljän Tähden Illalliseen. Ei molempiin, sehän olisi jo liikaa!
13. Pidän kirjoista enemmän fyysisinä niteinä kuin e-kirjoina. Kun lukee fyysistä kirjaa, saa kaikki mahdolliset aistit käyttöön, silmät ei väsy yhtä nopeasti kuin näyttöä tuijottaessa ja kirjanmerkin liikkumista sekä lukemisen edistymistä on kiva seurailla.
14. Eläydyn usein muiden ihmisten kokemuksiin ja liikutun toisten puolesta.
15. Keksin termin ’unohdettu ullakko’ ennen kuin Happoradion Puhu äänellä, jonka kuulen -biisiä oli edes olemassa. Harmi vaan, termiä ei voi enää käyttää…
16. Olen ollut ekstrana TV-sarjassa nimeltä 24  ja tavannut Kiefer Sutherlandin.
17. Kauramaito on oikeastaan ihan jees maidon korvike kahvissa.
18. Kirjoitan suurimman osan ajasta tietokoneella, mutta toisinaan tulostan liuskoja ja  kirjoitan kynällä suoraan niihin. Saatan myös kirjoittaa käsin inspiraation iskiessä ja näpytellä tekstin myöhemmin tiedostoon.
19. Tykkään yllättää ihmisiä ja juonin usein ihmisten pään menoksi, mutta ennen kaikkea positiivisia asioita, ja tarkoitusperäni ovat pyytteettömät
20. Kivaan muistikirjaan on inspiroivaa kirjoittaa ajatuksia ylös. Panosta siis kivaan muistikirjaan! (unohda hinta ja muut elämän rajoitteet)
21. Vanheneminen on rauhoittanut minua vähän. Ennen sinkoilin joka suuntaan suin päin, nykyään mietin tarkemmin mitä teen ja mihin projekteihin lähden mukaan.
22. Käytän aitoa voita leivän päällä.
23. Luen satunnaisesti horoskooppeja. Ne pitävät harvoin paikkansa, mutta joskus on sattunut kivoja yllätyksiä.
24. Ihailen mm. Tove Janssonia kovasti.
25. Jos olisin eläin, olisin pöllö.
26. Käytin aiemmissa teksteissäni runsaasti metaforia, mutta nykyään kiinnitän huomiota enemmän luettavuuteen ja tekstin rytmiin, vaikka kirjoitankin usein rivien väleihin. Käytän retoriikkaa lähinnä tehokeinoina.
27. Isot ja värikkäät paperiklipit ovat parhaita taustatutkimuksen arkistointiin ja muistiinpanojen värikoodaukseen.
28. Sydäntä kannattaa aina kuunneella: sydän tietää suunnan, vaikka pää ei usein ymmärrä.

Kirjoituslakko ja seikkailua

Keväällä mielessäni kävi karmaiseva ajatus: pidän taukoa kirjoittamisesta. Minä, joka elän kirjoittamisesta!

Aluksi ajatus tuntui melkein lopulliselta päätökseltä lopettaa kaikki kirjoittamiseen liittyvä ja aloittaa uusi elämä. Pian tauko alkoi kuulostaa mielekkäältä – miksi ei, opinnot kuluttivat, kevätväsymys painoi eikä mikään tuntunut vapaa-ajalla enää hauskalta. Ei edes kirjoittaminen.

Niinpä olen ollut kirjoituslakossa maaliskuusta asti.

Kirjoituslakossa pyrin olemaan kirjoittamatta lainkaan kaunokirjallisuutta ja keskityn elämiseen sen sijaan. Tavallisesti täytän tyhjät hetket kirjoittamisella, mutta nyt olen keskittynyt tekemään kaikkea kivaa – niitä asioita, joita lykkään sellaiseen hetkeen, kun ajattelen, että minulla on sitten joskus ”aikaa”.

Olen vieraillut mm. Vuosaaren luonnossa, Mikko Kuustosen keikalla ja siinä kotini lähellä olevassa nepalilaisessa ravintolassa, jonka nimeä en koskaan muista. Lisäksi olen grillaillut, ollut picnicillä ja käynyt ihmisten luona kylässä hetken mielijohteesta.

Tarkoitus olisi vielä nähdä Paavolan tammi, käydä majakassa, telttailla Espoon saaristossa sekä vierailla kesäteatterissa (vihdoin!)

Läppärikin on saanut levätä

Kirjoituslakossa on oikeastaan pelkkiä hyötyjä, vaikka perfektionisti sisälläni soimaa minua tekemättömästä työstä. Kun ei jatkuvasti istu sisällä, näkee maailmaa ja kokee asioita, jolloin on enemmän kirjoitettavaa. Aivot saavat levähtää hetken, kun ne eivät ole jatkuvalla käytöllä. Inspiraatio iskee useammin ja ajatuksia tulee kirjattua tiuhemmin muistikirjaan.

Kun pitää taukoa, asiat saavat kaipaamaansa perspektiiviä – mikään ei lopulta ole kovin vakavaa. Miksi elämää pitäisi suorittaa ja taiteen edestä kärsiä? Eläkeläismummona (jos siis pääsen joskus eläkkeelle, muuten vain mummona) haluan muistaa elämästäni muutakin kuin läppärini ruudun.

Olen ollut kirjoittamatta kaunokirjallisuutta nyt miltei 2 kuukautta. Alun kärvistelyn jälkeen on oikeastaan ollut hyvin helppo vain olla.

Tauko kestää vain hetken eikä ole lopullinen tila. Kuinka pitkä kirjoituslakon sitten pitäisi olla?

Kirjoituslakon tulee olla niin pitkä, että sisällä asuva perfektionisti on vihdoin hiljaa ja hauskuus on täyttänyt jälleen elämän väliväreillä. Kun ajatus kirjoittamisesta kihelmöi vatsassa, silloin voi jälleen jatkaa.

P.s. Näyttää siltä, että moni teistä lukijoista on seikkaillut myös viime aikoina, sillä toukokuun lämpöaallon aikana sivuston kävijämäärät laskivat hiukan tavallisesta. Ihanaa, että te rakkaat lukijat olette viettäneet aikaa myös ulkona ja eläneet 🙂

Luovuus, tilastot ja tulevaisuus

Internet on täynnä erilaisia tilastoja kirjan kirjoittamisesta, kustannusalasta sekä luovuudesta yleensäkin. Moni ei ole varmasti välttynyt kuulemasta, että ainoastaan alle 1% kaikista kustantamoihin lähetetyistä käsikirjoituksista tulee kustannetuksi.

Mitä tulee tilastoihin, niitä ei mielestäni kannata tuijotella. Syitä on monia:

1. luvut masentavat
2. tilastot eivät kerro totuutta
3. luovuutta on oikeastaan aika mahdotonta tilastoida, sillä sen määritteleminen on vaikeaa ja luovuus muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan liikkeiden ja yksilöiden mukana

Kirjoittamisesta katoaa hauskuus, jos alkaa tuijottaa tilastossa olevia lukuja. Kirjoittamisesta tulee suorittamisesta – jatkuvaa pyrkimistä ainoastaan tuohon prosentin ryhmään. Ihminen pyytää itseltään liikaa ja lopputuloksena on pelkkää pettymystä, katkeruutta ja muita negatiivisia tunteita.

Ja entäs sitten, jos pääsee 1% joukkoon? Luvassa on uusia haasteita: 1) kuinka saada ihmiset ostamaan kirja, jotta se ei päädy vuoden sisällä kirjakaupan poistomyyntilaatikkoon ja häviä hyllyiltä? 2) kuinka pitää ”ylimmän luokan” status ja vakuuttaa kustantaja siitä, että seuraava kirja on vielä parempi ja se takuulla myy?

Tilastot eivät myöskään kerro onko juuri tietyllä yksilöllä mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa. Tilastot ovat usein vain keskiarvoja, ne eivät kerro koko totuutta. Tilastot eivät ole todennäköisyyksiä eivätkä ne kerro muusta kuin menneen keskiverroista.

Luovuus on todella abstrakti käsite. Sitä ei voi mitata, määritellä tai sulloa purkkiin.

Luovuudelle ei ole olemassa selkeää toistettavissa olevaa kaavaa. Aristotelen draamankaari on luuranko, mutta luovuus lisää tarinaan sen mielekkyyden. Ja mikä parasta; jokainen lähestyy tarinaa eri tavalla! Väittäisin, että luovuus on yksi niistä asioista, joita ihmiset tulevat tulevaisuudessakin harjoittamaan algoritmien sijaan.

Kuinka sitten kirjoittaa itselleen tulevaisuuden?

Ainoa asia, mitä voi ja kannattaa tehdä, on keskittyä omaan tekemiseen. Keskity vain omaan latuusi – minua on neuvottu.

Oma intohimo näkyy positiivisesti kaikessa tekemisessä. Työ ei tunnu työltä eikä kenellekään ole tulosvastuussa. Viekö se kohti menestystä? Vaikea sanoa, riippuu miten määrittelee menestyksen.

Vaikka elämän realiteeteista on hyvä olla tietoinen, tilastoja ei kannata liiaksi tuijotella. Antaa oman kiinnostuksen viedä eteenpäin. Upeita asioita tapahtuu usein silloin, kun niitä vähiten odottaa.

Lukemisen tärkeydestä!

Lukeminen on yksi parhaista asioista, joita tiedän! Luen ennen kuin menen nukkumaan, mutta etenkin viikonloppuisin ja lomilla. Kun mieleni ei tee kirjoittaa, luen. Luen niin kauan, että kirjoittaminen alkaa taas maistua. Jos olisi mahdollista, olisin varmasti ammatti-lukija 😀

Kauhistun joka kerta, kun aloitteleva kirjoittaja kertoo vihaavansa lukemista tai lukeneensa kirjan viimeksi yläasteella äidinkielenopettajan painostuksesta. Kauhistun, koska: 1) en tiedä onko mitään ihanampaa kuin lukeminen, 2) jos ei lue, miten maailmasta oppii mitään? 3) mistä tietää mikä on hyvää kirjoittamista? 4) miksi kukaan lukisi kirjoittajan kirjoja, jos kirjoittaja ei viitsi lukea muiden kirjoja? 5) lukeminen inspiroi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kirjoittaminen ja lukeminen kulkevat käsi kädessä.

Mikään teknologia ei pärjää ihmisen mielikuvitukselle! Ihminen pääsee sukeltamaan kirjan maailmaan ja elämään henkilöhahmon kautta toista elämää. Edes virtuaalinen todellisuus ei pysty vielä luomaan yhtä aidon tuntuista kokemusta. Kirjat herättävät tunteita, opettavat, viihdyttävät, sivistävät ja vievät lukijan ajatuksen tasolla toiseen aikaan sekä paikkaan. Olen oppinut lukemattomat määrät asioita maailmasta, mutta myös itsestäni vain kirjoja lukemalla.

Onko sillä väliä, mitä lukee? Kyllä ja ei.

Jos haluaa kirjoittaa scifiä, kannattaa genreä lukea laajemminkin, jotta ei päädy keksimään pyörää uudestaan. Toisaalta ei kannata haaskata omaa aikaansa sellaisen kirjan lukemiseen, mikä ei säväytä. Oman mielenkiinnon kannattaa ohjata kirjavalintaa.

Kirja haastaa välillä, joten tekstin kanssa ei saa luovuttaa heti. Kirja on kuin hyvä ystävä; ystävyys ei yleensä muotoudu virtaviivaisesti vaan antaa odottaa. Monipuolinen lukutausta antaa eväitä luoda jotain aivan uutta omalla kirjoittamisen saralla. Kuvittele olevasi suuressa buffet-pöydässä – kaikkea kannattaa maistaa!

En pitänyt äidinkielentunneista koulussa, sillä lukemiseen ei (ainakaan meidän koulussa) varsinaisesti rohkaistu ja oppilas jätettiin aika yksin klassikoidan pariin kamppailemaan. Vaikka olen kasvanut kirjojen parissa, en minäkään innostunut koulujen lukulistoista.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen lukenut mm. seuraavia romaaneja: Mikko Kamula: Ikimetsien Sydänmailla, Kjell Westö: Missä Kuljimme Kerran, Siri Hustvedt: Amerikkalainen Elegia, Antonio Munoz Molina: Sefarad, Tove Jansson: Viesti ja Mia Kankimäki: Asiat jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Toisista kirjoista olen pitänyt enemmän kuin toisista, mutta ne ovat kaikki olleet omanlaisiaan lukukokemuksia.

Lisäksi olen yrittänyt lukea Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-kirjaa, mutta sinniteltyäni puoleen väliin jouduin toteamaan (niin kuin monen monta kertaa aiemminkin), että en ole scifin ystävä. Yöpöydällä pinossa odottaa mm. muutama elämäkerta, Virginia Woolfin päiväkirjat II ja Simone de Beauvoirin Kutsuvieras.

Tässä pieni lista, jonka avulla kirjasta saa enemmän irti:

• Milloin kirja on kirjoitettu? Kirja on saattanut olla omana aikanaan uudistuksellinen aiheensa tai tyylinsä vuoksi, mutta aika on ajanut ohi näistä konventioista. Teksti itsessään tuntuu vieraalta sekä kirjan tituleeraaminen suureksi klassikoksi luotaantyöntävältä. On hyvä pitää mielessä milloin kirja on kirjoitettu, jotta siihen saa tarpeeksi perspektiiviä.
• Aseta kirja kontekstiin. Käytä historiallista viitekehystä: mitä kirjan tapahtumien aikana tapahtui esim. maailmalla, Euroopassa, Suomessa tai Helsingissä? Historiallinen konteksti auttaa ymmärtämään ja asettamaan kirjan osaksi muita tapahtumia. Muita hyödyllisiä konteksteja: polittinen, kulttuurillinen, sosiaalinen, yms.
• Mitä tiedät jo valmiiksi aihepiiristä, teemasta tai tapahtumapaikoista?
• Kyseenalaista. Miksi henkilöhahmot tekevät niin kuin tekevät? Miksi he sanovat juuri noin?
• Kiinnitä huomiota rakenteeseen ja lauseisiin. Onko rakenne elliptistä? Onko siinä monta näkökulmaa? Millainen kertoja on kyseessä? Onko teksti lyyristä?
• Jos luet jonkin mielettömän lauseen tai ajatuksen, voit käyttää sitä omissa teksteissäsi. Lausetta ei tietenkään saa copy-pasteta suoraan, mutta lauserakennetta tai ajatusta voi toki hyödyntää omissa töissään. Kaikki tieto perustuu aikaisemmin opittuun tietoon ja kirjoittaminenkin on usein lainaamista (tai varastamista, niin kuin Jari Tervo sanoo)
• Miten olisit itse lähestynyt aihetta?
• Miksi pidät kirjasta? Miksi et? Listaa syitä. ”Koska se on hyvä/huono” ei riitä.

On upea tunne, kun kirja tempaa mukaansa! Se on yksi onnen tunteista!