Sivuraiteilla: Kusipäät menestyy aina

Näin pari päivää sitten Arnold Schwarzeneggeristä kertovan dokumentin Arnold on Rautaa (1977). Dokumentti sijoittuu vuoteen 1975, jolloin Schwarzenegger tavoitteli kuudetta perättäistä Mr. Olympia -titteliä kehonrakennuksessa.

Dokumentissa seurataan myös Schwarzeneggerin kahta suurinta kilpailijaa Lou Ferrignoa sekä Franco Columbua. Franco sattuu olemaan myös Schwarzeneggerin hyvä ystävä sekä treenikaveri. Lihaskimppu Lou on halunnut monta vuotta päihittää Schwarzeneggerin ja hän on valmentajaisänsä kanssa tehnyt monia uhrauksia, jotta hän pääsisi päämääräänsä.

Sanottakoon suoraan: en ole koskaan pitänyt Schwarzeneggeristä, mutta dokumentin katsomisen jälkeen olen todella vakuuttunut siitä, että hän on itserakas sekä mahtaileva kusipää.

Schwarzenegger on valmis manipuloimaan ja antamaan huonoja treenivinkkejä parhaalle ystävälleen, jotta tämä ei päihittäisi häntä kehonrakennuksessa. Hän ei arvosta lainkaan kilpakumppaneitaan vaan puhuu heille alentavaan sävyyn. Koko dokumentin ajan (85 minuuttia) toivoin Loun voittavan Schwarzeneggerin, sillä Lou oli kilpailussa altavastaaja, kurinalainen harjoittelija sekä mukavan oloinen kaveri.

Voin paljastaa, että Schwarzenegger vei voiton. Taas.

Sauhusin loppuillan poikakaverille siitä, että omahyväiset paskiaiset pääsevät aina pitkälle ja vievät pidemmän korren taitavilta, mutta ennen kaikkea mukavilta tyypeiltä. Kiltit ihmiset eivät pärjää. Pitää olla kusipää, että pärjää. Kuinka raivostuttavaa!?

Ajattelin asiaa uudelleen aamulla, tällä kertaa omasta näkökulmastani, kirjoittajan näkökulmasta.

Muistatteko vielä naisen nimeltä Henna Helmi Heinonen? Hän tuli julkisuuteen sillä, että hän halusi tulla kirjailijaksi. Tai oikeastaan ”kirjailija-tähdeksi”. Mietin tuolloin provosoivaa Imagen artikkelia ’Saako Henna Helmi Heinonen ryhtyä kirjailijaksi?’ (11/2010) lukiessani, että kirjailijuus vaatii nöyryyttä, taitoa, itsekuria ja kaikkia maailman hyveitä. Kirjailijuuden julistaminen ennen ensimmäisen kirjan valmistumista kuulosti korvaani ylimieliseltä ja itsekeskeiseltä. Artikkelin otsikointikin kysyi lukijalta lupaa; ’saako?’

Henna Helmi Heinonen on nykyään kustannettu kirjailija. Entäs minä? Valitsin sen vaikean tien hyveiden kanssa.

Kusipäisyydestä näyttää olevan pulaa, ainakin naismenestyjien keskuudessa. Alf Rehn peräänkuuluttaa Kauppalehden artikkelissa ’Työelämä kaipaa enemmän särmikkäitä naisia’ (Kauppalehti 27.1.2016), että ”Työelämä tarvitsee enemmän vittumaisia naisia.” Vittumaisia eli siis niitä kusipäitä.

En taida olla ainut, joka pohtii menestymisen eettisiä asioita, jos kerran kusipää-naisista on pulaa.

Poikakaveri tiivisti asian hyvään muotoon: ”Pitää ottaa se mikä sulle kuuluu. Kukaan ei tule antamaan sitä sulle.” Ei pidä olla liian kiltti ja vaatimaton, antaa jatkuvasti toisille tietä sen sijaan, että menisi itse ensin. Pitää olla sopivasti itsekäs ja käyttää kyynärpäitä, jos todella aikoo päästä pitkälle.

Hyvät lukijat, olkaamme siis sopivasti kusipäitä ja vittumaisia ämmiä, mutta älkäämme antako kusen nousta liikaa hattuun, niin kuin Schwarzeneggerillä.

 

Lähteet:

Arnold on Rautaa (1977) ohjannut George Butler ja Robert Fiore. Netflix.

Hiltunen, P ’Saako Henna Helmi Heinonen ryhtyä kirjailijaksi?’ (11/2010) Image. Lue lisää Heinosen alkutaipaleesta kohti kirjailijuutta

’Työelämä kaipaa enemmän särmikkäitä naisia’ (27.1.2016) Kauppalehti. Lue koko Kauppalehden artikkeli siitä, kuinka työelämä kaipaa naisiltakin kusipäisyyttä